Perjantaina kävin uittaa koiria suvisaaristossa ja lauantaina ihan vaan lenkkeiltiin.

Sunnuntaina kävin tekemässä illalla Poncholle jäljen metsään. Ilma oli kuuma ja paahteinen vielä kahdeksan aikaan illalla. Tein jäljen suopohjaiselle alueelle jossa kasvoi paljon suopursuja. En tajunnut asiaa vasta kun olin lähtenyt tallaamaan jälkeä että se alua metsää on kokonaan sitä suota ja niitä suopursuja. No en jaksanut enää etsiä uutta paikkaa joten tein 600 askelta ja 5 keppiä. Vanheni 1,5 h.

Sillä aikaa kun jälki vanheni kävin ottamassa tokoa. Johanna tuli liikkuriksi. Ensin ihan vähän seuraamista ja niitä oikealle käännöksiä. Tein myös vasemmalle täyskäännöksiä.

Sittten suora luoksetulo joka oli nyt hyvä ja vauhdikas. Hyvä napakka eteen istuminen. Ei törmännyt yhtään.

Ohjattu niin että ensin merkistä pallo palkaksi ja sitten haetutin vasemman puoleisen. Tämä ok.

Tunnari niin että etsi ensin pelkkää omaa pusikosta ja sitten niin että kapulat olivat taas rivissä. Vähän meni suu auki ja maisteli muita mutta toi oman. Vähän mälläsi luovutuksessa.

Seuraavaksi kaukoja niin että Johanna heilui välissä.  Otin läheltä koko sarjan. Meni hienosti. Sitten otin kaukaa kaksi vaihtoa ja palkka taakse.

Sitten ajamaan jälkeä. Jana ehkä 20m. En enää muista miten jälki kulki mutta olin kyllä tyytyväinen kuumassa kelissä ihan kohtuu suoritus ottaen huomioon maaston vaikeuden. Yhdessä kohdassa hetki etittiin jälkeä ja yksi keppi sinne jäi. Ojan ylityksiä oli kolme ja kaikki meni hienosti.