Ajeltiin Sinin ja Lauran kanssa katsomaan pentusia Pian luokse Kiteelle. Matkan tarkoitus ei suinkaan ollut mennä valitsemaan pentuja vaan lähinnä mielenkiinnosta pentujen luonteisiin ja tietysti nähdä myös Pian uusin tulokas Bless. Perillä todettiinkin että tultiin käymään kahvilla Silmänisku

Reissussa parasta oli tietysti hyvä matkaseura, kiitos vaan Sini ja Laura Cool mutta myös se että näki kahden eri nartun pennut samaan aikaan.  Bless:n pennut olivat paljon rauhallisempia ja nöyrempiä ihmistä kohtaan. Silti hyvin taistelutahtoisia ja rohkeita. Minin pennuista huomasi jo nyt että olivat paljon vilkkaampia ja ehkä myös dominoivempia ja kovempia. Itse nartut hurmasivat vieraat hyvällä käytöksellä ja rauhallisuudella.

Toivottavasti moni pentu tulee tänne pääkaupunkiseudulle niin pääsee vielä myöhemminkin näkemään minkälaisia harrastuskoiria pennuista kasvaa Hymy

Ponchon kanssa käytiin eilen ottamassa hieman ohjattuanoutoa. Merkki oli hieman vino mut ei kai sitä jaksa nipottaa Nauru Nouto itsessään oli hyvä, palautus laukalla. Nyt otin oikeaa puolta kolme toistoa.

Otin ihan pikkupätkän seuraamista. Lähinnä paikalla käännökset ja peruutuksen.

Paikkamakuutin aina toista koiraa silloin kun toinen teki.

Aramis sähläsi jotain :)