Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.10.2011 - 21:22

Kouvolan kotihallissa päästiin sairasloman jälkeen ( Ponchollahan oli tikattava haava etujalassa piikkilankaan juoksemisen takia ) kisailemaan kolmen startin verran. Kahdelta agi-radalta nollat ja molemmat sijoilla 2. Osallistujia oli vähän päälle 40. Eka oli aika sujuva rata. Tokalla radalla oli yksi kohta missä Poncho hieman pyörähti, muuten aika hyvä. Vikalta hyppäriltä sitten vitonen kun en ottanut yhtä hyppyä tarpeeksi tiukasti niin meinasi kaarrattaa putken toiseen päähän. Kierrettiin sitten putki ja sain koiran vielä oikeaan päähän putkea. Tuplasta tuli tosi hyvä fiilis sillä olinkin toivonut että saisin sen väännettyä ennen talvea ja taukoa. Nyt voi sitten ottaa rennosti talven ja hioa tekniikkaa. Yksi nolla vielä tarvittaisiin niin sitten olisi SM-nollat kasassa.

Eka rata löytyy tuolta http://aramisponcho.kuvat.fi/kuvat/

Sitten se kamala toko kisa. Elina sai mut houkuteltua lähtemään Pieksänmäelle tokoilemaan. Aattelin että meillä on hyvät fiilikset sieltä hallilta kun Poncho sai siellä hienon voittajan ykkösen ja vielä samalta tuomarilta ( Tommi Varis). treenasin ahkerasti ja treenit menivät hyvin. Vähän mietin miten Poncho suhtautuu hallikisaan sillä joskus sillä on tapana jähmettyä Toko halleissa, nimen omaan kisoissa koska sielä on aina hiiren hiljaista ja jotenkin se ottaa siitä kamalasti häiriötä ja painetta.

Paikallaoloihin olin päättänyt että jos kuumuu takas kävellessä ja rupeaa haukkumaan ja hillumaan niin kiellän napakasti ja otan pannasta kiinni ja talutan ulos. Poncho oli jo aamulla ekan kerran kun mentiin halliin niin jotenkin kamalan paineessa, silmät muljahtelivat ja häntä oli koipien välissä. Murisi koirille ja oli nihkeä. Paikalla olot ihan jees. Otti vähän häiriötä liikkurista ja tuomarin juoksu tarkastuksesta. Takas tullessa yritti ruveta haukkumaan joten nappasin pannasta kiinni ja vein pois. Liekkö se vai mikä tai kaikki yhteensä niin kun meidän vuoro tuli niin koira oli tosi jähmeä ja paineessa. Mikään ei oikein onnistunut mutta päätin että en keskeytä vaikka mieli teki. No jos jotain hyvää niin tunnari onnistui vaikkakin jätti perusasennon tekemättä. Kamalat 170 ja jotain pistettä, ruudun ja ohjatun mennessä nollille. Ton reissun jälkeen tein päätöksen että en taida tota koiraa enää ainakaan hallikisoilla kiusata..katotaan ensi kesänä jos avoimilla kentillä menisi paremmin. Jos selkeesti paineistuu niin sitten jätetään laji kokonaan pois. Ei kivaa koiralla eikä ohjaajalla :(

Onneksi sentään koira tykkää agilitystä. Se taitaa olla ton koiran laji!

Elina ja Njodi väläyttelivät hienoa osaamista mutta harmittavat pienet virheet jättivät tuloksen kakkostuloksen puolelle.

Paska reissu siis mutta tulihan tehtyä.

21.08.2011 - 19:34

Poncho tokoili vuoden tauon jälkeen hyvän kakkostuloksen 249,5 pistettä

Paikkaistuminen 10

Paikkamakuu 10

Seuruu 9

Z 6. Jätti vikan istumisen tekemättä ja mä kävelin merkin väärältä puolelta

Luoksetulo 9,5

Ruutu 9

Ohjattu 9

Metallinouto 8,5 Otti hitaasti kapulan, se oli ilmeisen ällö taas.

Tunnari 0 Jäi syömään matkalla makupaloja maasta. kolmas käsky nollasi liikkeen. tää jäi vähän kaivelemaan ohjaajan mieleen!! Siis mitä ihmettä!

Kaukkari 7 Perus settiä, tuli hieman eteenpäin. Oli vähän nihkeä.

Että silleen. Ehkä sitten taas vuoden päästä..

13.08.2011 - 09:31

Kuukauden kisa-ja treenitauon jälkeen mentiin Haminaan kisoihin. Tuomarina oli Kokkonen. Eka rata oli aika perus agilityä. Ei mitään yli pahoja kohtia. Silti aika  moni hyllytti tai otti vitosen joten kun me lähdettiin viimeisten joukossa ja saatiin taisteltua nolla niin Raisa totesi maaliin tulon jälkeen että te saatatte voittaa. Siis  HÄH! :) Ja niin pääsi käymään että voitettiin. Jee hyvä pieni koira! Yhdessä kohtaa ei ollut kyllä sujuvaa mutta taistelu nolla tehtiin. Tokalla radalla oli nolla tosi lähellä yksi rima tuli alas joten tupla meni siihen. Mutta oikein tyytyväinen olen Ponchon menemiseen!!

Hakua ollaan käyty taas treenaamassa kun ilmat ovat viilentyneet. Poncholle ollaan tehty nyt vaan suorapalkkoja ja vahvistettu suoraan menemistä. Ilman apuja ollaan nyt lähetetty metsään. Joskus saattaa joutua yhden piston ottamaan uudestaan. Yleensä on eka pisto jolloin lähtee juoksemaan suoraan muttaa kaartaa sitten vinoon. Muuten etenee hyvin ja syvälle ja yleensä siis suoraan :) Motivaatio on hyvä.

Poncho sai myös omat kepit maalle.

12.07.2011 - 20:25

Kuumaakin kuumempi agirotu! Menin jo perjantaina vikaan starttiin joka oli hyppäri. Poncho tekikin hienon nollan ollen sillä seitsemäs. Lauantain eka rata oli karsinta rata avoimeen sm-finaali rataan. Rata oli yhdestä kohtaa hieman hankala mutta saatiin räävittyä kasaan nolla ja sijoituttiin sillä vielä viidenneksi! Olin teltassa ottamassa päikkäreitä kun kuulin kuulutuksista oman nimeni. Jouduin pomppaamaan pystyyn ja juoksemaan palkintojen jakoon :) Täytyy sanoa että olin hieman yllättynyt että 122 koirakosta tultiin viidenneksi.

Finaali rata oli Ranskalaisen herran käsialaa ja sieltä löytyi piippaava pöytä! Ei ole kauheesti tullut treenattua pöytää jten kävin pari kertaa Poncholle muistuttelemassa pöytää lämppäesteillä. Rata oli muuten ihan helppo ja sujuvan tuntuinen.

Lähdettiin käänteisessä järjästyksessä joten meidän vuoro oli viidenneksi viimeisenä. Pakko myöntää että hiukan meinas jännittää. Ajattelin että mennään tekemään hyvää perus agilitya ilman sen suurempia kikkailuja. Ja se onnistuikin. Saatiin nolla ja tultiin neljänneksi!! Ihan mieletön fiilis :)) Huh huh!

Viaklle radalle joka siis alkoi klo 18 illalla olin jo aivan loppu. Ilma oli ollut sekä perjantain että lauantain todella paahteinen ja se rupesi jo vaikuttamaan kartturiin :/ Vikalta radalta hyl..ei vaan enää jaksanut!!

Soila tuli hienosti Lunan kanssa finaali radalla kuudensiksi!! Mielettömästi onnea myös heille. Soila pääsi myös Fopan kanssa finaaliin muuta siinä taisi tulla muutamia virheitä.

Täytyy vaan kyllä olla tyytyväinen pikku kiituriin! Vaikka helle veroitti myös vähän Ponchon vauhtia. Ei ollut ihan niin vauhdikas kuin yleensä. No mutta jäipähän se sinkoilu pois!

Poncho siis AVOSM 4 :))

 

Finaali rata löytyy tuolta  http://aramisponcho.kuvat.fi/kuvat/Elokuva.mkv

 

03.07.2011 - 18:27

Helteestä huolimatta käytiin la ja su iltaisin treenaamassa agia ja pk-kentällä esteitä ja eteenmenoa.

Poncho otti perus kontakti treeniä ja keppikulmia. Sitten tehtiin jarrutuksia ja välistä vetoja. Njodi otti kontakteja, sylkkäreitä,välistä vetoja ja hyppytekniikkaa. Keppejä ei voitu tehdä kun kentällä ei ole ohjureita. Otin vähän kujalla mutta vaan niin että juoksi kujaa pitkin. Kontaktit rupeaa olemaan hyvällä mallilla. Myös perus ohjaus kuviot. Näillä jatketaan :)

Ekaa kertaa satuin pk-kentälle niin ettei siellä ollut ketään treenaamassa joten päästiin ottamaan Poncholle esteitä ja eteen menoa. Lauantaina tehtiin lelulla vaan ylityksiä ja sunnuntaina otin kapulan mukaan. Metrinen meni hienosti ja samoin A-este ( kapulalla tein loivemman A:n ). Jäävät onnistui hyvin ja samoin eteen meno joka on kyllä Ponchon suosikki liike. Saa juosta täysillä eteen :) mikäs sen mukavampaa. Otin lyhyen paikkamakuun lopuksi.

 

Njodi näyttää jotenkin pieneltä kun on kasassa tuossa välissä ja Poncho on edempänä :)

02.07.2011 - 09:18

Tein n. 500 m pitkän jäljen jossa 8 keppiä. Jana noin 20 m. Vanheni tunnin ( olisin vanhentanut pidempään muuta kauhea ukon ilma lähestyi ). Jäljen vanhetessa tein tarkkuuden. Esineinä hiusrenksu ja avaimenperän rinkula. Eka poncho meni vähän yli takareunasta ja yritti maistella kulmakeppiä. Mutta aika nopeasti eka esine löytyi. Luovutus oli huono. Tipui maahan. Tokasssa meni vähän kauemmin mutta lopulta löytyi. Hyvä Poncho.

Janalla lähti vähän vasemmalle vinoon joten otin takaisin. Tuli hiljaaa ja sen näköisenä taas että olisin pessyt sitä joka päivä. Otin uudestaan lähti tosi varovaisesti mutta suoraan ja otti hienosti jäljen joka lähti siis oikealle. Ei takajälkeä tällä kertaa. Eka keppi nousi hienosti. Leikittiin tovi sillä. Sitten kakkonen ja kolmonen nousi mutta nelosesta meni yli. Loput löytyivät hyvin. Vikassa kulmassa pieni pyörähdys. Päästin liinasta irti kun en ihan muistanut miten jälki menee. Kohta pikku-koira tulikin vastaan keppi suussa. Vika keppi löytyi.

 

Tein maalle muutaman agility esteen. Aika hempeän värisiä :D

 

03.06.2011 - 07:02

Mentiin taas viikon tauon jälkeen hakuilemaan. Lämmintä oli n. 23 C ja tuuli oli kohtalainen. Ja itikoita ihan älyttömästi. Alue oli toiselle puolelle avaraa mänbtymetsää ja toiselle puolelle tiheämpää sekametsää. 3 maalimiestä ilman apuja suorapalkalla oli suunnitelma.

Ekalle lähetys lähti vinoon joten otin takaisin. Toisella lähetyksellä meni hyvin. Toinen maalimies oli avaran metsän puolella tosi syvällä. Ponchon usko loppu kesken ja teki hienon vaikkakin hieman liian lyhyen piston. Otettiin haamu avuksi jotta saatiin uppoamaan tarpeeksi syvällä. Ja siis maalimiehet ovat näissä treeneissä aina tosi syvällä, yli viidessäkympissä. Kolmas meni sitten suoraan ja löysi heti. Poncho leikki kaikkien maalimiesten kanssa ihan innoissaan.  Hyvä treeni!

 

 

02.06.2011 - 12:32

Taas ollaan ehditty puuhastella vaikka ja mitä :) Jälkeä ajettu muutamia kertoja ja tuntuu menevän ihan jees. Vähän on ajoittain epätarkkuutta itse jäljen ajamisessa mutta nyt on kepit nousseet mikä hyvä. Janoihin olen myös ollut nyt tyytyväinen. Hakua käydään treenailemassa silloin kun ehditään ja esineitä myös.

PK-esteitä ollaan muutaman kerran tehty. En oikein keksi mitä tekisin metrisen esteen hyppytyylille, se on kamala. Meneehän se yli mutta ei mitenkään turvallisen näköisesti. A-este meni viimeksi tosi hyvin. Tehty lelulla. Ei vielä kapulan kanssa.

Turhauttavaa yrittää päästä jälkikokeeseen :/ Toivottavasti tänä kesänä mahduttaisiin johonkin kokeeseen.

Maalle nikkaroin muutaman agi-esteen ja tarkoitus treenata käännöksi tiukemmiksi. Lehmiin Poncho suhtautuu nykyisin rauhallisemmin. Lähinnä ei pelkää niitä enää ja on välinpitämätön niitä kohtaan.

Nastolassa saatiin hienosti toinen Agility-Serti sijalla 2. Nyt voisi ruveta vaikka keskittymään siihen jälkikokeeseen ja tokoon vähäksi aikaa :) Syksyllä sitten taas Agilityä. Tosin mennään KSSK:n SM-joukkueeseen mutta muuten ei ole tarkoitus kisata. Ehkä Agirotuun..mut katsotaan.

Aramis on ollut melkein terve. Ajoittain kovemmassa rasituksessa on ontunut vasenta etusta. Levolla ja kipulääkkeellä menee ohi. Jotain nivelrikkoa siellä varmaan on. Katsotaan jos sitä rtg kuvailis jos rupeaa enemmän ontumaan. Verikoe ktr valkosoluarvot edelleen matalat. Täytyis katsoa viitä vielä punkkiverikokeet jos vaikka ne aiheuttavat moista. silmissä näkyy jo vähän vanhuuden tuomaa samentumista. Muuten pirteä ja leikkisä.

Poncho kävi taas Patrician käsittelyssä. Ei ihan niin pahasti ollut jumissa kuin viimeksi. Saatiin taas hyviä jumppa ja venyttely ohjeita. Muuten onneksi ollut terve.

 

 

03.05.2011 - 20:58

Poncho on päässyt jo toisen kerran treenaamaan hakua. Kolme haamua, suorapalkoilla. Hienosti meni. Vikalla varsinkin tuli tien ylitys joka oli Poncholle ihan uus juttu. Esineitä ollaan myös otettu. Hannelen kanssa nousi helposta maastosta kaksi nopeasti. Vika tuotti vähän vaikeuksia. Hannele kävi sitten nostamassa esinettä että saataisiin hyvä suora pisto. Kun oltiin Elinan kanssa reenaamassa hakua ruutu oli hieman haastavampi Poncholle. Sellainen hiekkakuoppa joka piti ylittää ja esineet sitte sillä takana. Yksi oli jossain 20 m kivi kasojen lähellä. aika monta pistoa sai laittaa ennnkuin mi tarpeeksi syvälle. Onneksi löysi keski esineen että sai onnistumisen. Ei sit otettu enää enempää.

Jälkeä Hannelen kanssa. Jana n. 20 m ja jälki kääntyi vasemmalle. Otti taas oikealle takajäljen. Tää on kyllä ihan mun opettama juttu. Yleensä olen tehnyt niin että jälki lähtee enemmän oikealle kuin vasemalle. Viidestä kepistä kolme nousi :/ ei hyvä mutta viime kesänä ei ajettu kuin ehkä kaksi jälkeä joten täytyy vissiin olla tyytyväinen. Kulmat jees, vauhti jees. Jana ok.

Jälkeä x 2. Ekalla kerralla suora n. 200 m jossa paljon keppejä. Leikittiin jokaisella kepillä rauhassa. Jana ok. Jälki 2, jana vasemmalle. Taas takajälki. kääntyi kuitenkin itsenäisesti. Keppejä 8 kpl joista kaikki nousi. muutama kulma ja pituutta ehkä 300 m. Samalla kertaa esineitä. Ehkä 30x50 alue jossa kaksi esinettä. Kaksi nousi helposti. Maasto helppo.

23.04.2011 - 09:36

Mahtavaa! Kevät on täällä. Metsät ovat sulaneet ja eilen päästiin treenaamaan hakua pitkästä aikaa!  Poncholle kolme haamua ja suorapalkalla kaikki pitkän tauon jälkeen. Kaksi meni hienosti mutta kolmas tuotti vaikeuksia. Haamua ei näkynyt ja jotta saatiin uppoamaan tarpeeksi syvälle niin haettiin haju. Sit menikin hienosti suoraan maalimiehelle!

Maalla ammuin Poncholle lenkin yhteydessä kaksi kertaa ja ei ollut mitään reaktiota :) Jee! Metristä hyppyä otettiin Elinan kanssa viimeksi hallilla ja Poncho hyppy näytti jo siedettävältä!

Jäljelle päästään Hannelen kanssa sunnuntaina ja toivon että saataisiin hyviä vinkkejä siihenkin. Kesä on niin täällä!

Maalla navetassa lehmät eivät pelota Poncho enää juuri ollenkaan. Se yleensä luikkii suoraan niiden ohi kissanruokakupille. Hyvin on siedätetty ruualla :D

Tokoa käytiin ottamassa lähikentällä sitten viime syksyn! Nyt otan työn alle merkin! Sen täytyy olla suora! Ja ruudun paikka. Ja noutojen nopeus. Ja kaukojen liikeradat. Huh riittääköhän mulla kellossa tunnit!

Poncho on kisaillut agia ihan hienosti. Kaksi SM-nollaa uupuu vielä!

Aramis on voinut hyvin ja terveesti! Se on taas pirteä oma itsesnsä! Toivottavasti vielä pitkään :)

02.04.2011 - 10:54

Pikku hiljaa illat valostuvat ja kevät saapuu. Kalenteri rupeaa täyttymään kisoista ja pienen pieni tokomotivaatiokin nostaa päätänsä. Poncho on kisannut ihan hienosti agia mutta vielä uupuu muutama SM-nolla. Käytiin Patricia Hirnillä fysiossa ja saatiinkin hyviä jumppa ohjeita ongelma kohtien parantamiseksi. Poncho kun ei osaa liikkua hiljaa niin syvät lihakset ovat aina ihan rapakunnossa. Myös lantion alueen lihakset olivat taas jumissa ja lantio vino. No lukot saatiin auki ja nyt yritetään jumpata säännöllisesti. 6 vkon päästä olisi uusi käynti.

Aramis on sairastellut ihan urakalla. Ensin oli jonkun tyyppinen kohtaus ja siitä otettiin kaiken maailman veriarvot. Kipirauhasarvot, sappihapot, maksa-munuaisarvot, verensokeri olivat normaalit. Tulehdusarvoissa oli hieman häikkää. Valkosolut olivat kauttaaltaan matalat ja elektrolyytit koholla. Kontrolloitiin muutaman kerran. Pientä nousua oli havaittavissa mutta ei ne normaaleiksi palautuneet. Kontrolloin ne jossain vaiheessa uudestaan. Aramis ei ole saanut uutta kohtausta.

Viime viikonloppuna sitten maalla Sami oli antanut isot hirvenluut syötäväksi ja sunnuntaina Aramiksella oli kuono toiselta puolelta turvoksissa..eli hammasjuuripaise :( Eilen otettiin ylhäältä oikealta P3 hammas pois ja samalla katsoin muidenkin hampaiden kunnon. Melkein kaikki isot poskarit olivat kuluneet niin että ne olisi voinut poistaa :( Ei ruvettu niin isoon hammasremonttiin vaan päädyttiin ottamaan vaivaava hammas pois ja jos muut rupeaa vaivaamaan niin sitten katsotaan tilannetta.

Odottelen innolla lumien sulamista. Jälkeä olisi tarkoitus ajaa heti kun on mahdollista ja hakua päästään tekemään Elinan ryhmään :) Jospa sitä pääsisi tänä kesänä jälkikisoihin ja ensi kesänä vaikka hakukisoihin.

Poncho pienenä jäljestää

22.01.2011 - 17:43

Tänä talvena ei taukoilla koko talvea. Olisi tarkoitus yrittää kerätä SM-nollat kasaan kesää varten joten Agilityä koitetaan kisata näin talvellakin. Olen pikkuhiljaa ruvennut taas treenaamaan. Hyppytekniikkaa jatketaan ja ainakin mun silmään hyppääminen jo vaikuttaa aikas hyvältä.  Nyt ollaan tehty säännöllisesti joka treenikerran alussa hyppytekniikkaa n. 5 kk ajan. Tasaokserit menee hyvin. Samoin riman korkeus vaihtelut. Nyt Poncho osaa jo katsoa millä korkeudella rima on eikä vaan loikkaa ylöspäin. Samoin askeleen pidennys treeni.

Siivekkeen kiertoa ja taivutustreeniä olen tehnyt myös. Kontakteilla voi ottaa sivuttais etäisyyttä hienosti. Tekee kontaktit varmasti. Puomi voisi olla nopeampi. Hipsuttelee lopun. Katsotaan saadaanko toistojen myötä lisää nopeutta. Keppikulmat ja häiriö pujoittelu on nyt treenissä. Poncho on niin hassu..silloin kun sille opettaa jotain uutta niin vauhti tippuu melkein kävelyvauhdiksi kun hän keskittyy niin tekemään oikein. Toistojen myötä sitten nopeus tulee aina takaisin.

Olen maalla aina ampunut Poncholle ja tänään otin ensimmäisen kerran niin että Sami ampui kun seuruutin Ponchoa. Laukaus tuli vielä takaapäin ja Poncho ei reagoinut mitenkään :) Makuulla pysyy kun itse ammun mutta nousee niin paljon siitä kun sami ampuu että oli vaikeuksia pysyä maassa kun olin selin. Kun kasvot oli koiraan päin niin pysyi. Laukaukset tulivat läheltä. n. 15m päästä.

Olen ottanut metristä hyppyä hallilla nyt kahtena kertana. Olen liittänyt sen hyppytekniikan jatkoksi että Poncho oppisi ponnistamaan oikein hypylle. Menee hyvin mutta tällä hetkellä haluisi kiertää hypyn takaisin tullessa. Treenit jatkuvat. A-estettä (PK) en ole vielä uskaltanut ottaa kun viimeksi ennen joulua Poncho törmäsi esteeseen niin että leuka oli verillä. Täytyisi päästä treenaamaan ensin vähän loivemmalla esteellä. Hallilla oleva on niin jyrkkä että hirvittää :/

Maalla ollessa ollaan käyty navetassa säännöllisesti että Poncho tottuisi lehmiin. Vasikat ei enää kauhistuta juuri ollenkaan mutta isot aina välillä vähän hirvittävät. Kerran yksi lehmä yritti nuuhkia Poncho takapäästä kun Poncho seisoi selin siihen. Sitä se kyllä säikähti. Mutta muuten liikkuu rennosti lehmien takana ja vasikoiden edessä. Lehmät meinaa tuijotuksellaan vielä vähän hirvittää mutta huomattavaa edistystä on tapahtunut viime kesään!

Tokoa yritän myös treenata. Nyt treenin alla on ohjatun merkki sillä Poncho seisoo ihan vinossa merkillä. Se täytyy saada kuntoon. Kaukot on ihan ruosteessa. Jätöt on ihan jees. Meinaa seisomisen istua aina välillä. Seuraavalla koiralla ei ole kahta niin saman kuuloista käskyä jätävissä. Nyt Poncholla on seis ja sit. Meinaa sekoittaa ne välillä. Seuruu meinaa olla vähän vino. Se pitäs taas treenata kuntoon ja tietty kaikki muutkin..huh..ompas taas asioita joita pitäs treenata. Kumpa aikaa olisi enemmän vuorokaudessa.

Aramiksella on ihan kohta synttärit ja 9v tulee täyteen. Onneksi on saanut olla terve. Yhteen hetkeen ontui toista takajalkaa ja aattelin että nytkö sillä sitten on mennyt se ristari. Mut sitten huomasinkin että myös toisesta takajalasta on yhdestä varpaasta mennyt pinnallinen koukistajajänne poikki ja varvas on ihan suora. Aramiksellahan on toisesta takajalasta mennyt joskus myös yhdestä varpaasta sama jänne poikki. Asialle ei voi tehdä mitään. Täytyy vaan toivoa ettei rupee vaivaamaan enemmän. Muuten on kyllä pirteä oma itsensä.

 

 

07.01.2011 - 22:48

Huisia!! Joulukuun alussa käytiin vikat kisat 2010 vuodelle ja sieltähän napsahti sekä tupla että voittonolla ja eka valioon oikeuttava serti! Ihan huikeat fiilikset oli kyllä radan jälkeen. Pohja oli raskas juosta ja ekan radan räpellyksen jälkeen päätin että nyt sitten vaan juostaan. Ja sehän tuotti tulosta. Jo rataan tutustumisessa oli hyvä fiilis. Rata oli sujuva ja suht helppo.  Vika rata oli myös nolla,  silti tuli aika paljon virheitä. Mutta sithän se Agility on..aina niin pienestä kiinni!

Radan jälkeen oli melkein oksennus kurkussa koska pohja oli niin raskas juosta. Mentiin heti kärkeen mutta en kyllä uskonut voittoon. Riikka tuli jossain vaiheessa sanomaan että johdetaan edelleen. Siitä alkoi sitten jännitys..taisi olla enää 4 koiraa jäljellä kun tajusin että serti oli varmasti taskussa sillä muut olivat jo valioita. Olin jo aivan älyttömän onnelinen siitä! Mutta kun vika koira meni radalla meinasi se kuuluisa oksennus tulla uudestaan kurkkuun. Lopulta taidettiin voittaa muutamaal kymmenyksellä! Riemun kiljahdukset kyllä taisivat päästä suusta. Oli se niin hienoa :)

Tässä vaiheessa ei enää jännittänyt yhtään ja Riikka sanoikin että sitten vaan vikalta nolla kans niin on tuplakin taskussa. No en lähtenyt muuta kun tekemään mukavaa suoritusta ja nollahan sieltä tuli. Oli kyllä terävin meno pois myös multa niin kuin koiraltakin. Mutta ei se mitään haittaa. Ikinä ei olla vielä tehty kahta ehjää suoritusta peräjälkeen. Ykkösissä joskus tupla nolla mutta silloinkin toinen rata oli ihan kauheaa räpellystä.

 

Olipa kiva jättää koira talvi tauolle.

 

Keväällä sitten taas jatkuu nollien metsästys!

 

Oikein paljon kiitoksia kaikille jotka ovat auttaneet meitä näihin hienoihin suorituksiin. Kiitos treenikamuille erityisesti Soilalle ja ihanaiselle Foballe.

Oikein hyvää alkavaa vuotta 2011! :)

Tässä apurit navetassa

 

 

04.12.2010 - 21:32

No niin nyt olis sitten muutto ohi ja pikku hiljaa kotiuduttu uuteen kotikaupunkiin Kouvolaan. Agility halli on löydetty ja otin sieltä nyt kokeeksi yhden kuukauden vapaavuoron. Pystyy sitten samalla treenaamaan tokoa, ja PK-esteetkin löytyy hallista. Nyt vuokrasin hallia yksityiseltä firmalta. Vuoden alusta olusta olisi tarkoitus liittyä KSSK ja sitten varmaan saa sieltäkin treenivuoron.

Nyt agilityssä ollaan tehty hyppytekniikkaa ja ainakin mun mielestä koira hyppää paremmin. Mutta se on hassu kuinka se jarruttaa hypyssä mun vauhtiin ja silloin tulee niitä vammasen näköisiä hyppyjä. Jalat tippuu alas ja vaikka mitä muuta. Okseria ollaan otettu osana hyppytekniikkaa ja nyt myös oon saanut puomin kontaktin niin että olimpa missä vaan niin koira menee itsenäisesti kontaktille ja tarjoaa loppuasentoa. Tämä tosin ilman mun juoksemista. Olen lähettänyt koiraa puomille niin että seison sivussa, takana yms ja en itse liiku mihinkään. Annan Ponchon mennä itsenäisesti loppuasentoon. Olen myös ottanut kontaktia niin että tarjoaa sitä pelkkää loppuasentoa mistä kulmasta vaan..siis ilman sitä että juoksee koko puomia. Silloin kun suorittaa koko puomin on apuna ollut siiveke jonka asennan alkuun ja loppuun niin että ei pääse suorittamaan puomia kuin aivan alusta ja loppuasentokaan ei ole vino. Noh..vaikea selittää mutta toimii.

Keppejä niin että neljällä kepillä vaan kulmia ja sitten koko keppisarjaa niin että palkka edessä ja kävelen erisuuntaan yms.

Tokoa liian vähän treenattu. Ohjattu hajoo taas kun ei ole vielä oikein treeni seuraa täällä. Ruudun paikkakin oli kadoksissa tänään. Eipä sille mitään voi kun ei saa itsestään irti enempää treenimotivaatiota.

Tänään myös ammuttiin Poncholle kun oltiin maalla. Sami ampui kuusi laukausta. Kaksi niin että seisoi n. 30m edempänä ja Poncho mun sivulla. Sitten kaksi niin että seisoin selin Samiin ja Poncho mun sivulla. Ja kaksi niin makasi maassa ja seisoin selin koiraan. Ei reagoinut. Mutta nousee niin kovasti siitä että Sami kävelee pois päin että pitäisi saada koira myös matalampaan vireeseen sillä tuskin tottiksessa on noin korkeessa.

Käytiin myös parin tunnin metsälenkki koirien kanssa maalla.

27.11.2010 - 12:22

Tässä linkki video sivustolle

aramisponcho.kuvat.fi/kuvat/

 

 

11.11.2010 - 15:43

Agilityssä taas lisää  treenattavaa. Eli sitä nopeaa siivekkeen kiertoa ja lähetystä hypylle niin että osaisi taivuttaa itsensä paremmin ettei vaan hyppäisi eteen päin. Välistävedot toimivat vasemmalla kädellä mutta oikea oli selvästi huonompi. Niitä siis treenattava. Myös okseria otettiin joten sitäkin päästään treenaamaan. Voidaan liittää hyppytekniikkaan. 4-5 estettä joista viimeinen okseri. Tasarimaisia oksereita. Korkeutta vaihdellaan. väli 6-9 askelta. Kuudessa todennäköisesti kokoaisi itsensä paremmin.

Puomin kontaktia pienemmällä tarketilla. Isolla toimii hyvin. Täytyisi muutenkin saada Poncho tarjoamaan kontaktia silloin kun olen takana. Tätähän se ei tee. Jos olen sivussa tai edessä niin tarjoaa hyvin.

Tokossa olen tehnyt nyt enemmän Aramiksen kanssa, ihan vaan siksi että Poncholla nousisi vähän motivaatio lajiin. On jopa käynyt mielessä että jospa vielä joskus kisaisi Aramiksen kanssa. Sillä on niin ihana asenne <3 Aina tekee suurella motivaatiolla!

Poncho treenasi ohjattua, ruudun paikkaa ja loppuosaa, idaria ja kaukoja.

11.11.2010 - 15:17

Tässä pari videota kun oltiin vielä ykkösluokassa. Kyllä, hyppäsi jo kamalalla tavalla silloin.

 

www.youtube.com/watch

 

www.youtube.com/watch

Tässä tais olla kakkosten yksi nolla, olisikohan sijoitus ollut kolmas    http://www.youtube.com/watch?v=WeoHEEjS-wQ   ( vaikka olisihan se voinut kiellon tosta yhdeltä hypyltä antaa )

 

Tässä videoita treenistä

www.youtube.com/watch

03.11.2010 - 22:24

Ollan nyt muutama kerta käyty hallitreeneissä ja paljon on tullut taas uutta treenattavaa. On se hyvä että tulee katottua ihan perus juttuja niin näkee millä tasolla oikein mennään. Keppikulmissa avokulma tuottaa hieman ongelmaa jos oikein vaikeasta kulmasta lähetetään. Pimeässä kulmassa ei ongelmaa. Hyppytekniikkaa jatketaan ja siivekkeidenkin kiertoon saatiin viimeksi vähän lisä vauhtia. Etenemisessä ei ongelmaa. Irtoaa hyvin. Vedätyksessä hyppää jopa ihan sidettävän näköisesti. viime treeneissä hyppy oli jo ihan sievän näköistä.

Muutto lähestyy kovaa vauhtia. Täytyy vissiin ruveta etsimään Agility seuraa Kouvolan suunnilta. Onneksi uuden asunnon vieressä on hyvä koulunkenttä joten tokoilemaankin pääsee helposti. Ja jälkimetsät ihan vieressä! Ja Artjärvellä riittää peltoa jos siellä haluaa jälkeä ajella :) Vähän kutkuttas löytää joku kiva hakuporukka niin sitäkin pääsisi sit treenailemaan.

 Käytin Poncho töissä Riinalla hierottavana. Kerran kun se hyppäs mua vasten niin se ihan vinkaisi joten arvasin sen etuosan olevan jumissa. Nykyään Poncho jopa näyttää siltä että se ajoittain nauttii käsittelystä. Ja olihan se sieltä etuosasta ja selästä jumissa. No täytyy taas yrittää viedä se useammin hierottavaksi ettei ihan noi jumiin menisi. Se kun on tollanen hyppyrotta joka sinkoilee joka paikkaan ja kaahaa lelujen kanssa.

20.10.2010 - 20:40

Poncholla kontakti teho-treeniä. Varsinkin puomilla. On otettu nyt niin että vaihtelevasti siellä on tarketti tai sit vapautus kiertää siivekettä. On otettu sivuetäisyydellä ja niin että jään taakse. Toimii joo mutta täytyy saada vielä enemmän toistoja että tulee varmemmaksi. A tuntuu toimivan..tehty samalla tavalla.

Hyppytekniikassa viimeksi oli okseri viimeisenä esteenä  (matala sellainen) ja kappas vaan Ponchohan hyppäsi sen ihan oikein :) Ehkä mä uskallan vähän elätellä toivoa meidän hyppytekniikan paranemisen suhteen.

Aramis teki samoja juttuja. Se myös nyrjäytti ehkä aivonsa kun joutui opettelemaan ihan uutta juttua :D Nimittäin pois-päin kääntöä. Että osasi olla vaikeaa sille! Varsinkin kun ensin otin ihan tavallisesti siivekkeen kiertoa. No kyllä se sitten viimein sen tajusi mutta esitti kyllä kaikki mahdolliset sirkustemput ennen sitä.

Tokossa ollaan yritetty treenata ohjattua. Toivon että se toimisi ensi kisoissa. Myös ruudun paikkaa. Noudon loppuasentoa että olisi suorempi. Luoksetulon loppuasentoa samalla lailla sivusta eri kulmista. Tämä toimii nyt ja koirakin on ihan innoissaan. Olen ottanut lelulla. Kaukkareita läheltä motivoivasti yms pikku hinkkaamista. No ensi lauantaina olisi taas koitos kirkkonummella. Pitäkäähän peukkuja!

Tässä Aramiksesta muutama kuva. Ovat kyllä vanhoja kuvia. Pitäs pyytää Sini taas kuvaamaan meitä ;)

Aramiksen ja Ponchon treenit

Blogin tarkoitus kirjoitella treenien edistymisestä

Toko-EVL1 Agi3 BH Delta river outlaws daughter

 

Poncho          

Synt.  05.12.2005     Narttu  (Steriloitu)

MH-testattu

lonkat A/A   kyynäret 0/0

selkä epävirallisesti kuvattu: terve

Silmät: pentu peilattu, terveet

Korkeus:  51 cm

E. Los Barrancos Java

I. Bar LW Innovator

Kasvattaja  Nina Sarkonen, kennel Delta River

Fin TVA BH Agi2 Tres colores renombrado rubi

Aramis

Synt. 09.02.2002      Uros (kastr.)

näyttelyssä  6xserti

luonnetestattu 184p. laukaisuvarma

lonkat A/A        kyynäret 0/0

selkä kuvattu epävirallisesti: terve

silmät: muuten terveet, toisessa silmässä iris coloboma

Korkeus : 56cm

E. Tres colores cristal

I. Propwash sealevel finn spirit

Kasvattaja  Katri Voutila, kennel Tres colores

 

Pohja täältä
R.I.P Fin MVA BH Agi1 Tres colores Sonriendo

Synt. 05.04.2000-25.11.2009   Uros ( kastr.)

Lonkat:  A/A

Kyynäret 0/0 (epävirallisesti)

Silmät: Terveet

Korkeus : 55cm

Jälkeläisiä : 1 pentue Ossequente-kenneliin ja 1 pentue Glen house`s-kenneliin

Tulokset: Toko alokasluokka 166p. 1-tulos ja BH-koe

Luonnetesti: 126p. laukaisuvarma

Agility: maxi1-luokka

Kasvattaja : Kennel Tres colores